Etusivu » Hallinto ja talous » Kansalaiskunta » Valtuusto
Valtuusto on kunnan ylintä päätösvaltaa käyttävä luottamustoimielin. Toimivaltansa valtuusto saa kuntalaisilta.
Valtuusto ilmaisee kunnan tahdon. Sille kuuluu kunnan toiminnasta ja taloudesta päättämisen ohessa edistää kuntalaisten suoraa osallistumista kunnan toimintaan ja päätöksentekoon. Valtuutettujen, kuten muidenkin luottamustehtäviin valittavien vaalikelpoisuudesta, asemasta ja toimivallasta säädetään kuntalaissa.
Kuntalaki painottaa valtuuston roolia kunnan strategisena johtajana, jossa on tärkeää tulevaisuuteen suuntautunut, kunnan toiminnan pitkäntähtäimen tavoitteiden ja päämäärien hahmottaminen ja linjaaminen.
Toiminta-ajatus
Kunnanhallituksen tehtävänä on johtaa kunnan hallintoa (KuntaL 23 §). Oulunsalo -konsernia johdetaan valtuuston hyväksymien konserniohjeiden mukaisesti.
Kokoonpano ja vastuualueet
Valtuusto valitsee kunnanhallitukseen seitsemän (7) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. Jäsenten keskuudesta valtuusto valitsee kunnanhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä jäsenet valitaan valtuuston jäsenistä. Kunnanhallituksen varajäsenet voidaan valita myös varavaltuutetuista.
Kunnanhallituksen toimikausi on kaksi vuotta.
Kunnanhallituksen vastuualueena on valmistella valtuuston käsiteltävät asiat, huolehtia valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja johtaa kunnan hallintoa.
Lisäksi kunnanhallituksen vastuualueena on:
Kunnanhallitus tekee kunnan puolesta sopimukset ja muut oikeustoimet, jollei ole erikseen toisin määrätty.
Edustus lautakunnissa
Kunnanhallitus nimeää toimikaudekseen edustajansa lautakuntiin, lukuun ottamatta seuraavia lautakuntia:
Ratkaisuvalta
Kunnanhallitus päättää:
1. virka- ja työehtosopimusten täytäntöönpanosta ja suositussopimusten hyväksymisestä sekä siitä, missä laajuudessa muut viranomaiset päättävät virka- ja työehtosopimusten mukaisista palvelussuhteen ehdoista
2. henkilöstö- ja taloushallinnon periaatteiden hyväksymisestä sekä tarvittaessa niihin liittyvien määräysten antamisesta henkilöstö- ja palvelussuhdeasioista, ellei päätösvalta kuulu muulle viranomaiselle
3. virantoimituksesta pidättämisestä tapauksessa, jossa viranhaltijan voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyneen virkarikokseen tai muuten menetelleen velvollisuuksiensa vastaisesti, lukuun ottamatta kunnanjohtajaa, jonka osalta päätöksen tekee valtuusto
4. viranhaltijan siirtämisestä toiseen virkasuhteeseen viranhaltijaa kuultuaan
5. virkasuhteen osa-aikaistamisesta viranhaltijaa kuultuaan
6. virkasuhteen muuttamisesta työsuhteeksi
7. asioista, jotka liittyvät kahden tai useamman lautakunnan toimialaan, ellei kyseessä ole asia, joka kuuluu valtuuston päätösvaltaan tai päätösvalta on määritelty muilla johtosäännöillä
8. kansalaiskunnan organisaation ja palvelukunnan organisaation välisestä työnjaosta, mikäli työnjako on epäselvä
9. lautakuntien toimialaan kuuluvista talousarviossa määritellyistä sopimuksista silloin, kun sopimuksen kunnalle aiheutuva taloudellinen merkitys ulottuu yli kuntasuunnitelmakauden
10. selityksen antamisesta valtuuston päätöksestä tehtyyn valitukseen, mikäli kunnanhallitus on sitä mieltä, ettei valtuuston päätöstä ole syytä muuttaa
11. vahingonkorvauksesta tapauksissa, joissa kunta on korvausvelvollinen, jollei tehtävää ole annettu lautakunnalle tai viranhaltijalle
12. kunnan riskien vakuuttamisesta
13. kunnan saatavien ja kunnalle tulevien suoritusten vakuuksien hyväksymisestä siltä osin kuin kunnanhallitus ei ole siirtänyt päätösvaltaa lautakunnille
14. kunnan omistamien maa-alueiden, rakennuspaikkojen sekä liike- ja teollisuustilojen myymisestä sekä muista maankäyttöä koskevista sopimuksista sekä poikkeamaluvista ja rakentamisen edellytyksistä suunnittelutarvealueilla
15. avustusten myöntämisestä niiltä osin kuin ne eivät kuulu lautakuntien toimialaan
16. tunnustuspalkintojen myöntämisen perusteet
17. päätösvaltansa siirtämisestä viranhaltijoille
Esittely
Asiat ratkaistaan kunnanhallituksessa kunnanjohtajan esittelystä. Kunnanjohtajan ollessa esteellinen tai estynyt taikka viran ollessa avoinna esittelijänä toimii hallintojohtaja. Esittelijän ehdotus on käsittelyn pohjana.