Etusivu » Hallinto ja talous » Kunnanjohtaja

Kunnanjohtaja

 

Oulunsalon kunnanjohtaja, valtiotieteiden maisteri Timo Nousiainen siirtyi Uuden Oulun Yhdistymishallitukseen monikuntaliitosvalmistelun projektipäälliköksi 1.10.2010 - 15.12.2012 väliseksi ajaksi.

Oulunsalon kunnanjohtajan tehtäviä hoitaa hallintojohtaja SIrkka Ylitervo.

 

Kunnanjohtaja
Kuntaa johtaa Kuntalain määrittelemin valtuuksin kunnanjohtaja.

Ratkaisuvalta
Kunnanjohtaja päättää

1. kansalaiskunnan sisäisestä työnjaosta, mikäli työnjako on epäselvä
2. kunnan yleisten tiedotus, neuvonta- ja edustustilaisuuksien sekä kunnassa pidettävien yleisten koulutustilaisuuksien järjestämisestä
3. kunnan tervehdys- ja kannatusilmoitusten julkaisemisesta
4. kunnan vaakunakilven tai viirin luovuttamisesta ja merkkipäivien huomioimisesta muiden kuin kunnan henkilöstön osalta
5. kunnan vaakunan käyttöoikeuden myöntämisestä
6. talousarviolainan ottamisesta valtuuston toiminta- ja taloussuunnitelmassa tekemän päätöksen rajoissa
7. julkipanosta vastaavan henkilön määräämisestä
8. harkinnanvaraisista palkantarkistuksista
9. harkinnanvaraisista, yli 1 vuoden pituisista virkavapauksista
10. vapautuksen tai lykkäyksen myöntämisestä kunnallisveron suorittamisesta
11. vapautuksen tai lykkäyksen myöntämisestä kansaneläke- ja sairausvakuutusmaksun suorittamisesta


Sijaisuus
Kunnanjohtajan esteellisenä tai poissa ollessa taikka viran ollessa avoinna kunnanjohtajan tehtäviä hoitaa hallintojohtaja. Kunnanhallitus voi kuitenkin, milloin virka on avoinna tai poissaolo kestää kahta (2) kuukautta pitemmän ajan, ottaa virkaan väliaikaisen hoitajan.