Etusivu » Hallinto ja talous » Palvelukunta
Oulunsalon kunta on organisoitunut tilaaja-tuottaja mallin mukaisesti kansalaiskuntaan (tilaaja) sekä palvelukuntaan (tuottaja).
Palvelukunnan organisaatio
Palvelukunta jakautuu prosesseihin, jotka tuottavat asiakkaalle kansalaiskunnan määrittelemät ja tilaamat palvelut ja tuotteet. Tehtävät kuvataan prosesseittain seuraavasti:
Palveluprosessin tehtävänä on tuottaa oulunsalolaisten hyvinvointiin, elämänlaatuun ja elinvoimaan kuuluvia palveluja ns. elinkaaripalvelut –periaatteella. Kaikessa toiminnassa noudatetaan ennaltaehkäisevän toiminnan ja varhaisen tukemisen periaatetta.
Yhdyskuntateknisen proesssin tehtävät ovat siirtyneet Oulunkaupungille 1.1.2012 alkaen
Tukipalveluiden tehtävät ovat siirtyneet Oulun kaupungille 1.1.2012 alkaen.
Palveluprosessi
Palvelujohtaja Markku Seppänen
Hallinto
Palvelukunnan organisaatio on kunnanhallituksen alainen.
Palvelukunnan organisaatioon kuuluu myös kunnan liikelaitokset. Liikelaitosten asema ja hallinto määritellään liikelaitoksen perustamisen yhteydessä johtosäännöllä.
Johtoryhmä
Palvelukunnan johtoryhmän muodostavat kunnanjohtaja, joka toimii johtoryhmän puheenjohtajana ja palvelujohtajat sekä yhteistyötoimikunnan toimikaudekseen nimeämä henkilöstön edustaja. Johtoryhmän tehtävänä on palveluprosessien välisen toiminnan yhteensovittaminen sekä yhteistyöstä huolehtiminen. Palvelukunnan johtoryhmä myös vastaa palvelutuotannon yhteensovittamisesta ja palvelusopimusten hyväksymisestä koko kunnan oman palvelutuotannon osalta.
Palvelutuotantoalueilla ja palvelualueilla on johtoryhmät, joiden kokoonpanosta päättää palvelujohtaja. Johtoryhmien tehtävänä on palvelutuotannon yhteensovittaminen, yhteistyöstä huolehtiminen kunnan muiden toimintayksiköiden kanssa sekä tavoitteiden toteutumisesta huolehtiminen.
Johtaminen
Palveluprosessia johtavat palvelujohtajat. Kunnanjohtaja toimii palvelujohtajien esimiehenä. Palvelujohtajat ja heidän sijaisensa nimeää kunnanhallitus toimikaudekseen.
Palvelutuotantoalueita johtavat palvelupäälliköt ja heidän sijaisensa nimeää kunnanjohtaja kunnanhallituksen toimikaudeksi.
Palvelualueita johtavat palveluesimiehet ja heidän sijaisensa nimeää palvelujohtaja.
Palvelualueet voivat jakautua palveluyksiköihin, joiden esimiehinä toimivat palveluyksiköiden esimiehet. Palvelupäällikkö nimeää palveluyksiköiden esimiehet ja heidän sijaisensa.