Etusivu » Kirjasto » Lasten ja nuorten sivut » Lasten sivut » Kuukauden vinkit » Syyskuu - Koulu
Kirjavinkkien aiheena on koulu, näin syyskuulla. Toiset lapsista menevät ekaluokalle, toiset ovat jo vanhempia koululaisia. Kouluissa sattuu ja tapahtuu. Kaikki oppilaat ovat erilaisia, ja hyvä niin. Näistä kirjoista voit lukea kuinka rehtori on teräsmies ja opettajakin voi olla ihan pöhkö.
Tartu siis kirjaan!
(Aikuisille: kirjojen ja muun kirjastoaineiston otsikot ovat linkkejä teosten saatavuustietoihin Oulunsalon kunnankirjastossa.)
Kuvakirjat
Henkka koulussa
Tekijät: Paula Havaste
Henkka aloittaa koulu-uraansa, hän menee ekaluokalle. Kyllä sitä on kovasti odotettukin! Henkka on opetellut kirjoittamaan oman nimensä tavuviivojen kera. Äidin kanssa on käyty ostamassa uusi koulureppu, siinä on hyvät heijastimet. Isän kanssa katsotaan vielä yhdessä koulutie, että on sitten turvallista kulkea kouluun. Enää yksi yö, jännittää. Mukava valokuvakirja, jonka kautta välittyy kouluun valmistautumisen tunnelma sekä tapahtumat ensimmäisenä koulupäivänä. Henkasta koulussa oli niin kivaa, että hän taitaa mennä sinne huomenna uudestaan.
|
Helppolukuiset kirjat
Karoliina ja lentävä reppu
Tekijät: Tuula Kallioniemi
Karoliina on vilkas, pieni tyttö. Istuminen tunnilla käy melkein työstä, eikä suukaan tahdo pysyä tunnilla millään kiinni. Reppukin lentää käsistä, melkein itsestään. Lukemaan opitaan liukumalla ja koulun rehtori - Harri osoittautuu ruokalassa varsinaiseksi teräsmieheksi, pelastaessaan oppilaan lasinsirujen keskeltä. Kirjassa kuvataan hauskasti pienten koululaisten arkea. Välillä sadun ja todellisuuden raja on häilyväinen. Koulussa saa onneksi hyviä ystäviä, ruoka on maukasta, eivätkä kummioppilaan koiratkaan ole niin vaarallisia kuin ensin luulisi! |
![]() |
Salaiset ystävät
Tekijät: Helena Bross, kuvitus: Cristel Rönns
Eka B – luokassa kuhisee. Oskari ja Lauri kinastelevat ruokajonossa. Elina istuu ruokapöydässä itkemässä. Oskari yllättää opettajan olemalla avulias. Miia - opettaja näyttää mietteliäältä ja hän keksii mainion leikin. Jokainen saa nostaa itselleen lapun, jossa lukee ”salaisen ystävän” nimi. Tälle luokkakaverille on sitten oltava erityisen avulias ja kiltti. Kirja opettaa, kuinka jokainen voi olla toiselle kiva kaveri. Toisen auttamisesta tulee itsellekin hyvä mieli. Ihana kirja. |
Mammuttikoulu pulassa
Tekijä: Layton, Neal
Oskari ja Arabella olivat villamammutteja. He elivät kauan sitten jääkaudella. Heidän loistava lomansa oli juuri loppunut. Oli aika palata opiskelemaan mammuttikouluun ja aloittaa uusi lukukausi. Uusi lukukausi päättyisi sitten mahtavaan juhlaan. Oskarin ja Arabellan lisäksi kouluun tulivat myös Jättiläislaiskijainen, Luolakarhu, Kettu ja Talvikki. Mammuttikoulun portilla heitä kohtasi kauhea uhkaus: ME NAPATAAN TEITIT !! Sen olivat jättäneet kauheat luolakoulun ihmis-oppilaat, professori - Ughin johdolla. Mammuttikoulu on ihan pulassa, vai onko sittenkään. Mammuttimaisen mammutin avulla koulu voi pelastua ja oppilaat saada päätösjuhlansa! |
![]() |
Kukka Kaalinen koulutiellä
Tekijä: Sari Peltoniemi
Kukka Kaalinen on rohkea tyttö ja löytöretkeilijöitten sukua. Kukka kasvaa perheessä jossa on monta setää, äiti, vaari, koira ja rakas vanha helistin. Kukka osaa puhua helistimen ja muidenkin tavaroiden kanssa. Kukka on menossa kouluun ja se hiukan pelottaa häntä. Kukalla kun ei ole koulukavereita. Kukka on onneksi tomera tyttö, vaikka hän kohtaa jopa kiusaamista, kääntyvät asiat lopulta onnelliselle tolalle. Kukka saa kavereita ja helistimen haave toteutuu, se pääsee heavybändiin. Kirjan henkilöillä on hauskat nimet. Pollarin puhekieli on murretta. Se on hauskan kuuloista, mutta asettaa varmasti oman haasteensa pienelle lukijalle. Kirja on haastavan erilainen, ja virkistävää luettavaa – aikuisellekin. |
Ihan pöhkö ope
tekijä: Dan Gutman
Tokaluokkalaisella Artulla on varmasti maailmanhistorian pöhköin opettaja, neiti Hassula. Oppilaat ovat huolissaan, kun tämä ei osaa lukea, ei laskea, ei kerta kaikkiaan mitään! Onko opettaja oikea opettaja vai agentti, joka on kaapannut oikean opettajan. Kuinka tämä salataan rehtorilta. Kuin huomaamatta opettaja Hassula haastaa lapset opettamaan itseään. Samalla he oppivat myös itse. Rehtori Pöhelölläkin on haastava tarjous lapsille. Miljoona luettua sivua ja koulu on yhden illan oppilaiden hallussa. Kirjassa on suoraviivaista hauskuutta, joka saa nauramaan kovaa ja makeasti. Lisäksi teksti on sujuvaa ja helppolukuista. Suosittelen lämpimästi tätä kirjaa kaikille. |