Etusivu » Kirjasto » Lasten ja nuorten sivut » Nuorten sivut » MUSIIKKIVINKIT

Musiikkivinkit

Tälle sivulle on koottu musiikkivinkkejä Oulunsalon kirjastoon hankittujen vuosina 2007-2010 julkaistujen CD-levyjen joukosta. Mukana on poppia, rockia, metallia ja hiukan souliakin.

2010

Anna Puu: Sahara (2010)
Artistin viralliset kotisivut
Anna Puun debyyttialbumi ylistettiin arvosteluissa ja pysyi albumilistan myydyimpien joukossa pitkän aikaa. Nyt vuosi myöhemmin debyyttialbumista Anna Puu julkaisi jo toisen levyllisen hyvää ja laadukasta popmusiikkia. Levyn tekijätiimissä on ollut mukana tälläkin kertaa Egotripin Knipi ja sanoituksista on vastannut Mariska, näiden lisäksi myös Anna Puu itse on tehnyt pienempiä osuuksia.

Herra Ylppö: Pojat ei tanssi (2010)
Yhtyeen viralliset kotisivut
Maj Karmasta tuttu Herra Ylppö sai hyvän vastaanoton debyyttialbumillaan Sata vuotta, eikä hänen toinen Pojat ei tanssi -soololevy tuota pettymystä sekään. Levyn teemoina sanoitusten puolesta on rakkaus ja romantiikka, sekä vapaudenkaipuu. Levyltä löytyy monta menevää rallia, jotka kestävät monia kuuntelukertoja.

Ismo Alanko: Onnellisuus (2010)
Artistin viralliset kotisivut
Ismo Alanko on vaikuttanut monenlaisissa kokoonpanoissa vuosien varrella, mm. Hassisen koneessa, Sielun veljissä, Ismo Alanko säätiössä ja nyttemmin Ismo Alanko Teholla kokoonpanossa yhdessä Teho Majamäen kanssa. Tämän kesän Ismo Alanko on kiertänyt rockfestareita ja käväisipä Oulun Qstockissakin soittamassa vanhoja tuttuja biisejä, mutta uuden Onnellisuus-albumin biisejä kuultiin myös. Onnellisuus-levyltä löytyy monta hyvää helmeä, kuten Hullun paperit ja Sitä pitää olla viileä.

Jenni Vartiainen: Seili (2010)
Artistin viralliset kotisivut
Gimmel-yhtyeestä alun perin pinnalle noussut Jenni Vartiainen julkaisi tälle vuotta odotetun toisen soololevynsä Seili. Seililtä löytyy monia Jenni Vartiaisen hittibiisejä, kuten levyn sinkut En haluu kuolla tänä yönä ja Nettiin, jotka ovatkin olleet kovassa radiosoitossa. Teemu Brunila ja Mariska ovat tehneet Vartiaiselle koskettavia sanoituksia, elektroninen ja kepeä soundi ei tee levystä kuitenkaan liian dramaattista. Jälleen kerran kuullaan kaunista Jenniä.

Kesha: Animal (2010)
Artistin viralliset kotisivut
Mitä saadaan kun yhdistetään Lady GaGa, Kelly Clarkson, Britney Spears ja Katy Perry? No tietysti särmikäs Kesha. Tämä vuosi on ollut Keshalle yhtä nousukautta, radiokanavilla on soinut tiuhaan tahtiin biisit Tik Tok ja Blah Blah Blah. Keshan esikoisalbumi Animal on täynnä hittejä, jotka sopivat mainiosti tanssilattioille.

Maija Vilkkumaa: Kunnes joet muuttaa suuntaa (2010)
Artistin viralliset kotisivut
Maija Vilkkumaa jakaa monien mielipiteitä persoonallisella lauluäänellään, mutta ainakaan äänestä ei voi erehtyä. Kunnes joet muuttaa suuntaa on jo Vilkkumaan kahdeksas levy ja sanoituksissa näkyy edelleen samoja tuttuja angstisia piirteitä, joskin nyt aikuisemmalla otteella. Maija Vilkkumaalla on lukuisia hittibiisejä ja tältä uusimmaltakin levyltä voisi nostaa pari biisiä, kuten Lottovoitto ja Mistä tietää että on.

Massive Attack: Heligoland (2010)
Bändin viralliset kotisivut
Massive Attack on jo vuodesta 1988 toiminut englantilainen Trip hop -yhtye. Vaikka 1990-luku oli bändille kulta-aikaa, Massive Attack on hyvissä voimissaan vielä tälläkin vuosikymmenellä. Massive Attackin julkaisutahti on hitaamman puoleista, mutta niinhän se on, että hyvää kannattaa aina odottaa. Heligoland on levy, joka kestää monet kuuntelukerrat, ja oikeastaan yksi kuuntelukerta levylle ei riitäkkään.

Olavi Uusivirta: Preeria (2010)
Artistin viralliset kotisivut
”Älä anna minun kuolla” Olavi Uusivirta laulaa uudessa Erika-biisissä, joka löytyy uudelta Preeria-levyltä. Olavi Uusivirta on nuoresta iästään huolimatta tuottelias tekijä, sillä Preeria on Olavi Uusivirran neljäs albumi. Sanoitukset ovat Uusivirran vahvinta aluetta ja niistä paistaakin Preeria-levyllä läpi rohkeus ja häpeilemättömyys.

Vampire Weekend: Contra (2010)
Bändin viralliset kotisivut
Suomessakin kerran Flow-festareilla vieraillut Vampire Weekend on nopeasti pinnalle noussut amerikkalainen indiepop-yhtye. Yhtyeen tyyli on monen musiikkilajin soppa, vaikutteita on mm. afrikkalaisesta pop-musiikista sekä länsimaisesta klassisesta musiikista. Yhtyeen soundi ja laulajan Ezra Koenigin lauluääni tekee Contra-levystä mielenkiintoisen kuuloisen.

Yona: Pilvet liikkuu, minä en (2010)
Artistin MySpace-sivu
Yona on suomalainen laulaja-lauluntekijä, oikealta nimeltään Johanna Louhivuori. Yonan tyyliksi voisi laskea monet tyylilajit, kuten popin, folkin, jazzin ja iskelmän. Pilvet liikkuu, minä en on tästä huolimatta kuitenkin tasapainoisen ja luontevan kuuloinen levy. Levy on kuin tehty laiskalle sunnuntaipäivälle fiilistelymusiikiksi.

2009

Anna Puu: Anna Puu (2009)
Artistin viralliset kotisivut
Anna Puu sijoittui vuonna 2008 Idols-kisassa toiseksi. Anna itse on sitä mieltä, että oli parempi ettei hän voittanut, sillä tulemalla toiseksi hän sai kenties paremman mahdollisuuden tehdä omanlaistaan musiikkia. Annan levy on vuoden eniten myynyt kotimainen albumi. Levyä on ollut tekemässä mm. Egotripistä tuttu Knipi. Annan musiikkia on kuvailtu mm. ”ilmavaksi” ja ”tolkuttoman mukavaksi”.  Surumielisyyttäkin löytyy, mutta ei synkkyydeksi asti ollenkaan.

Baseballs: Strike! (2009)
Bändin viralliset kotisivut
Saksalainen kolmikko nuoren Elviksen näköisiä poikia nousi kaikkien tietoisuuteen coverillaan Rihannan Umbrella-hitistä. Trio esittää moderneja hittibiisejä 60-luvun tyyliin versioituna ja heidän debyyttialbuminsa on roikkunut listojen kärjessä julkaisustaan lähtien.

Brüssel Kaupalllinen: Musta polku (2009)
Yhtyeen viralliset kotisivut
Brüssel Kaupullinen on oululainen rockbändi, joka on perustettu jo vuonna 1989. Alun perin huumorilla kokoonkyhätty bändi on nykyään vakavasti otettava kokoonpano, joka omien sanojensa mukaan soittaa aggressiivista suomenkielistä rock und rollia. Musta polku on BK:n  kolmas albumi. Kokoonpano on huhujen mukaan Kotiteollisuuden suuri innoittaja.  Musta polku-albumin tekstit voivat yllättää kuulijan: ne sekä naurattavat että itkettävät.

Cheek: Jare Henrik Tiihonen (2009)
Artistin viralliset kotisivut
Kukapa ei olisi tänä vuonna saanut takaraivoonsa soimaan Jos mä oisin sä-hokemaa.  Cheekin eli Jare Henrik Tiihosen viidenneltä albumilta lohkaistua singleä on soitettu kaikkialla, ja pyörähtipä hän Oulun Qstockissakin tänä kesänä. Vuodesta 2004 Cheek on esittänyt ainoastaan suomenkielistä hip hoppia, Aikaisemmin, kun hän vielä oli 5th Elementin jäsen, esityskielenä toimi myös englanti. Cheek sai syyskuussa 2009 neljä kultalevyä kerralla, sillä hänen kaksi levyään ja kaksi singleään myivät kaikki kultaa.  Ei hassumpaa tyypiltä, jolla on ”pakkomielle duunata matskua”!

Lily Allen: It’s not me, it’s you (2009)
Artistin viralliset kotisivut
Lily Allen on englantilainen poplaulaja ja laulunkirjoittaja. Lapsesta saakka musiikin parissa viihtynyt Allen sai huomiota oman Myspace-sivustonsa kautta. Sinne hän latasi omaa musiikkiaan ja loppujen lopuksi sivuston menestys poiki hänelle levytyssopimuksen vuonna 2005.  It’s not me, it’s you on Lily Allenin toinen albumi, jolta lohkaistut singlet ovat soineet tiheään myös Suomen radiossa.

Mew: No more stories are told today I'm sorry they washed away no more stories the world is grey I'm tired let's wash away (2009)
Bändin viralliset kotisivut
Mew on tanskalainen indierockbändi, jota bändin kitaristi Bo Madsen kuvailee “maailman ainoaksi indie stadion bändiksi”. Bändi on pikkuhiljaa valloittanut maailmaa viimesen kymmenen vuoden aikana. Vokalisti Jonas Bjerren mukaan No more stories… on pirteämpi kuin bändin edellinen albumi ja se on saanut hyvät arvostelut ympäri Eurooppaa.

Paloma Faith: Do you want the truth or something beautiful? (2009)
Artistin viralliset kotisivut
Paloma Faith on brittiläinen laulajatar ja näyttelijätär, jonka musiikkityyli on soulia ja jazzia ja häntä on usein verrattu Duffyyn ja Amy Winehouseen. Levyltä on julkaistu singlet Stone Cold Sober ja New York, ja ne ovat soineet tiuhaan tahtiin myös Suomen radiokanavilla. Paloma tunnetaan myös visuaalisista esiintymisistään.

Pete Parkkonen: First Album (2009)
Artistin viralliset kotisivut
Pete Parkkonen sijoittui kolmanneksi Idols – kilpailun neljännellä tuotantokaudella. Räväkästi esiintyvä kikkarapää sai levytyssopimuksen, ja hänen ensimmäinen albuminsa First Album nousi välittömästi virallisen listan kärkipaikalle. Petellä on myös kaksi omaa yhtyettä, Planet Terror ja The Woose. Häntä on kehuttu upeasta äänestään sekä asenteesta jolla hän sitä käyttää. Tätä Pihtiputaan Lenny Kravitzia tuskin haittaa ettei voittoa Idols-kisasta tullut, sillä hänen karismansa voi hyvinkin kantaa jopa kestotähdeksi asti.

PMMP: Veden varaan (2009)
Bändin viralliset kotisivut
Tämä energinen tyttöduo sai alkunsa, kun Popstars - laulukilpailuun osallistuneet Mira Luoti ja Paula Vesala löivät hynttyyt yhteen ja ponkaisivat listojen kärkeen Rusketusraidoilla kesällä 2003. Tytöt ovat saavuttaneet mainetta ja kunniaa, sillä heidät on palkittu Emma-patsaalla vuoden yhtyeenä 2005 ja heidän albuminsa Kovemmat kädet ja Leskiäidin tyttäret on arvostettu parhaaksi albumiksi vuosina 2005 ja 2006. Miran ja Paulan keikkatauolle elokuusta 2007 lähtien oli hyvä syy, sillä he molemmat tulivat äideiksi, Mira jopa kaksi kertaa. Uusin levy Veden varaan meni heti ilmestyttyään Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Tiesitkö muuten, että PMMP on lyhenne sanoista Paulan ja Miran Molemmat Puolet?

Robbie Williams: Reality killed the video star (2009)
Artistin viralliset kotisivut
Reality Killed the Video Star on Robbie Williamsin kahdeksas studioalbuminsa hänen lähdettyään soolouralle Take Thatista. Kaikki Williamsin sooloalbumit ovat olleet listaykkösiä hänen kotimaassaa Isossa-Britanniassa, eikä syyttä, hänen karismansa ja levyjensä tarttuvat pop-melodiat auttavat asiaa.


2008

Alicia Keys: As I am (2008)
Artistin viralliset kotisivut
Alicia Keys on yhdysvaltalainen r‘n’b-  ja soul-laulaja, joka aloitti pianonsoiton jo seitsemänvuotiaana ja sävelsi ensimmäisen kappaleensa neljäntoista ikäisenä. Jo hänen ensimmäinen levynsä vuonna 2001 oli menestys ja Aliciasta tuli tunnettu maailmanlaajuisesti. As I am on hänen neljäs albuminsa, jollla soi mm. ykköshitti No one.  Tämä taitava nainen on todellinen lahjakkuus, sillä hän kirjoittaa ja soittaa itse omat laulunsa. As I am -albumilla Alicia leikittelee myös hip hopin ja discon parissa. 

Duffy: Rockferry (2008)
Artistin viralliset kotisivut
Duffy, oikealta nimeltään Aimee Anne Duffy, on Walesistä kotoisin oleva laulaja-lauluntekijä. Hänen esikoisalbuminsa Rockferry viihtyi ilmestymisensä jälkeen useampia viikkoja Iso-Britannian albumilistan ykkössijalla. Kriitikot ovat kiitelleet albumia ja albumilta poimittu single Mercy on soinut ahkerasti myös meillä Suomessa. Albumin musiikki on tyyliltään soulia ja Duffya on verrattu muun muassa Amy Winehouseen ja takavuosien soullegendaan The Supremesiin.

Katy Perry: One of the boys (2008)
Artistin viralliset kotisivut
Katy Perry on tullut tunnetuksi paitsi musiikistaan myös räväkästä ja värikkäästä pukeutumistyylistään ja esiintymisestään. Hänen ensimmäiseltä pop -levyltään suursuosioon ovat nousseet singlet I kissed a girl ja Hot ‘n’ cold.  Katyn vanhemmat ovat molemmat pappeja, ja hän onkin tehnyt aikoinaan myös gospellevyn. Katylla oli tapana kuunnella lapsena salaa isosiskonsa musiikkikasetteja ja esittää sitten kappaleita vanhemmilleen. Siitä hän sai kipinän musiikkiin. Madonna on kertonut fanittavansa tätä trendikästä moniosaajaa ja todellista tyttöenergian ruumiillistumaa.

Olavi Uusivirta: Minä olen hullu (2008)
Artistin viralliset kotisivut
Olavi Uusivirta on paitsi laulaja myös näyttelijä. Hänet on nähty näyttelemässä mm. elokuvissa Keisarikunta ja Ganes. Minä olen hullu on Olavin kolmas levy, jota ovat kehuneet niin kriitikot kuin musiikkia kuunteleva suuri yleisö. Levyltä löytyvä laulu Ukonlintu ja virvaliekki sijoittui neljänneksi musalehti Rumban biisiäänestyksessä.

Siiri Nordin: Lyö tahtia (2008)
Artistin viralliset kotisivut
Siiri Nordin tuli alun perin tunnetuksi Killerin laulajana, mutta on luonut soolouraa yhtyeen jäätyä tauolle vuonna 2005. Lyö tahtia on Siirin toinen sooloalbumi, joka on samalla myös hänen ensimmäinen suomenkielinen albuminsa. Musiikillisesti albumilla liikutaan rockista jatsahtavampiin ja akustisiinkin tunnelmiin. Levyn sanoitukset puolestaan ovat toisaalta koskettavia ja toisaalta humoristisia, mutta samalla myös hyvin omakohtaisia. Oulunsalon kirjaston kokoelmista löytyy myös Siiri Nordinin esikoisalbumi Me Too (2006).


2007

Apocalyptica: Worlds Collide (2007)
Yhtyeen viralliset kotisivut
Apocalyptica on helsinkiläinen metallimusiikkia soittava neljän sellistin muodostama poppoo. Yhtye tuli alun perin tunnetuksi vuonna 1996 julkaisemalla albumillisen Metallican biisejä sovitettuna neljälle sellolle. Sittemmin cover-kappaleiden määrä yhtyeen levyillä on vähentynyt ja mukaan ovat tulleet rummut ja vierailevat laulusolistit, muiden muassa Ville Valo ja Lauri Ylönen. Yhtyeen kuudennella studioalbumilla, Worlds Collide, sellistien rinnalla esiintyvät esimerkiksi Rammsteinin laulaja Till Lindemann ja Slipknotista tuttu Corey Taylor. Oulunsalon kirjaston kokoelmista löytyy myös Apocalyptican viides studioalbumi Apocalyptica (2005) sekä kokoelmalevy Amplified  (2006).

The Ark: Prayer for the Weekend (2007)
Yhtyeen viralliset kotisivut
The Ark on ruotsalainen glam rockia soittava poppoo, joka on tullut tunnetuksi muun muassa edustamalla Ruotsia Helsingin Euroviisuissa vuonna 2007. Kilpailukappale, The Worrying Kind, löytyy bändin neljänneltä pitkäsoitolta, joka kantaa nimeä Prayer for the Weekend. Levyn kappaleet ovat pääasiassa pirteää ja tanssittavaa pop rockia ja bändin laulajan Ola Salon kirjoittamat sanoitukset ovat nokkelia. Tämä on ehdottomasti hyvän mielen levy, joka johdattaa mukaviin viikonlopputunnelmiin.

The Donnas: Bitchin’ (2007)
Yhtyeen viralliset kotisivut
The Donnas on koulutyttöjen vuonna 1993 perustama tyttöenergiaa uhkuva yhtye Yhdysvalloista. Mistään Spice Girls -kopiosta ei todellakaan ole kyse, vaan bändi soittaa kunnon amerikkalaista rockia. Bitchin’ on jo yhtyeen seitsemäs studioalbumi. Se julkaistiin omakustanteena yhtyeen jätettyä levy-yhtiönsä hieman aiemmin. Yhtyeen musiikin ja imagon voisi kiteyttää seuraavasti: Donnat tietävät mitä haluavat, ottavat sen turhia anteeksipyytelemättä ja tekevät sen vieläpä tyylillä.

Foo Fighters: Echoes, Silence, Patience & Grace (2007)
Yhtyeen viralliset kotisivut
Foo Fighters on vuonna 1994 perustettu bändi Yhdysvalloista. Sen keulahahmona, laulajana ja kitaristina häärii alun perin Nirvanan rumpalina tunnetuksi tullut Dave Grohl. Echoes, Silence, Patience & Grace on jo yhtyeen kuudes studioalbumi. Levyn musiikki jatkaa samaa linjaa bändin edellisen levyn kanssa: amerikkalaista rockia lievällä pop-vivahteella. Vuosien mittaan Foo Fightersista on kasvanut suuren luokan bändi, jolla riittää faneja eripuolilla maailmaa. Onneksi se ei kuitenkaan ole ainakaan vielä liian suuri pieneen Suomeen, vierailihan bändi Provinssirockissa kesällä 2008.

Garbage: Absolute Garbage (2007)
Yhtyeen viralliset kotisivut
Garbagea voitaneen jo kutsua pitkän linjan rockyhtyeeksi, sillä se perustettiin vuonna 1994 ja rokkaa edelleen. Yhdysvalloista kotoisin olevan yhtyeen keulakuvana toimii sähäkkä Shirley Manson. Nimestään huolimatta bändi on kaikkea muuta kuin roskaa, eikä bändin kokoelmalevy Absolute Garbage ole myöskään nimensä veroinen. Sen sijaan levyllä kuullaan hittiä hitin perään ja onpa mukana yksi uusikin biisi.

Jenni Vartiainen: Ihmisten edessä (2007)
Artistin viralliset kotisivut
Jenni Vartiainen tuli alun perin tunnetuksi Popstars-tv-ohjelmassa perustetun Gimmelin jäsenenä. Jennin ensimmäinen sooloalbumi, Ihmisten edessä, on kuitenkin menestynyt niin hyvin, että tuskin kovin moni enää muistelee hänen tyttöbändivuosiaan. Ja kukapa ei olisi kuullut albumin nimikkokappaletta, joka toi Jennille Emma-pystin olemalla vuoden 2007 biisi. Nimikkokappaleen lempeän kaunis tunnelma jatkuu myös albumin muilla raidoilla.

Lapko: Young Desire (2007)
Yhtyeen viralliset kotisivut
Lapko on Harjavallasta kotoisin oleva vaihtoehtorockia soittava pumppu, joka perustettiin vuonna 1996. Young Desire on yhtyeen kolmas studioalbumi, jonka myötä yhtye näyttää vakiinnuttaneen paikkansa isojen suomalaisten rockbändien joukossa. Albumin kaikki biisit käsittelevät samaa teemaa: nuoruuden kiihkoa ja myllertäviä tunteita. Kokonaisuus on melko surumielinen, tosin vimmaista rockin mättöäkin riittää. Oulunsalon kirjaston kokoelmissa ovat myös Lapkon vuonna 2006 julkaistu albumi Scandal.

Linkin Park: Minutes to Midnight (2007)
Yhtyeen viralliset kotisivut
Linkin Park on Yhdysvalloista kotoisin oleva rockyhtye, joka perustettiin 1996. Vuosien mittaan bändi on myynyt maailmanlaajuisesti yhteensä yli 50 miljoonaa levyä. Mistään pikkubändistä ei siis ole kyse. Bändi soittaa vaihtoehtorockia yhdistettynä rap-musiikkiin. Minutes to Midnight on yhtyeen kolmas studioalbumi ja sekin on menestynyt mainiosti debytoiden albumilistojen ykkössijoilla useissa eri maissa, niin myös Suomessa. Tämä albumi poikkeaa huomattavasti yhtyeen aikaisempien albumien linjasta. Albumilla on yhdistelty klassisen rockin, punk rockin ja hip-hopin elementtejä ja rap-osuuksia on vain kahdessa kappaleessa.

Oulunsalon kirjastosta löytyy myös toinen Linkin Parkin studioalbumi Hybrid Theory (2000) sekä konserttitaltiointi Live in Texas (2003).

Maroon 5: It Won’t Be Soon Before Long (2007)
Yhtyeen viralliset kotisivut
It Won’t Be Soon Before Long on Kaliforniasta lähtöisin olevan Maroon 5:n toinen studioalbumi. Levyn sanoitukset käsittelevät ensimmäisen levyn – Songs About Jane – tavoin rakkaussuhteita ja eroja. Bändin soundi sen sijaan on muuttunut jonkin verran: musiikki on nyt elektronisempaa ja tanssittavampaa. Maroon 5 mielletään usein tyttöjen bändiksi, mutta poikienkaan ei tarvitse hävetä, jos tykkäävät tästä bändistä. Nämä tyypit osaavat nimittäin soittaa ja ovat loistava live-bändi.

Northern Kings: Reborn (2007)
Yhtyeen viralliset kotisivut
Northern Kings on vuonna 2007 perustettu sinfonista metallia esittävä lauluyhtye. Sitä voisi sanoa Il Divon heviversioksi. Bändin jäseninä on joukko suomalaisista hevibändeistä tuttuja kasvoja: Nightwishin Marco Hietala, Sonata Arctican Tony Kakko, Teräsbetonin Jarkko Ahola ja Charonin Juha-Pekka Leppäluoto. Reborn on bändin esikoisalbumi ja se pitää sisällään heviversioita tunnetuista kasarihiteistä.

Radiohead: In Rainbows (2007)
Yhtyeen viralliset kotisivut
Radioheadillä on takanaan yli 20 vuotinen historia, sillä yhtye perustettiin jo vuonna 1986. Bändi on kotoisin Englannista, soittaa vaihtoehtorockia  ja on 1990-luvun lopulta lähtien ollut hyvin arvostettu rockpiireissä ja -lehdistössä. Bändin kappaleet ovat todella kekseliäitä ja uutta luovia ja yhtye on kehittynyt jatkuvasti levyltä toiselle. In Rainbows onkin jo yhtyeen seitsemäs studioalbumi. Se julkaistiin omakustanteena ensin digitaalisesti internetissä. Kukin sai maksaa digitaalisesta versiosta haluamansa summan eli biisit sai itselleen vaikka ilmaiseksi. Myöhemmin albumi julkaistiin myös CD:llä. Levy on tunnelmaltaan Radioheadille tyypilliseen tapaan todella melankolinen, ajoittain hyvin kauniskin ja ehdottoman omaperäinen.

Stalingrad Cowgirls: Somewhere High (2007)
Yhtyeen viralliset kotisivut
Stalingrad Cowgirls on vuonna 2005 perustettu punkrockbändi. Bändin muodostavat kolme Sallasta kotoisin olevaa nuorta naista. Stalingrad Cowgirls on ennen kaikkea live-bändi ja se on lämmitellyt yleisöä muun muassa Avril Lavignen, Negativen ja Musen keikoilla. Myös bändin ensimmäinen levy, Somewhere High, on menestynyt varsin hyvin.