Etusivu » Kirjasto » Palvelut » KOULUYHTEISTYÖ
Oulunsalon kirjasto tekee yhteistyötä alueen koulujen kanssa muun muassa tarjoamalla tiedonhaun opetusta, vinkkaamalla kirjoja ja toimittamalla kirjapaketteja. Kirjastossa myös luetteloidaan ja rekisteröidään tietokantaan koulujen kirjastoihin hankitut kirjat.
1-luokkalaiset käyvät tutustumassa kirjastoon ja kirjojen lainaamiseen ja saavat ensimmäisen kirjastokorttinsa, jos sellaista ei vielä ole.
4-luokkalaiset opettelevat käyttämään kirjaston aineistohakua ja tutustuvat muutenkin verkkokirjaston käyttöön.
6-luokkalaiset tekevät projektityön, johon lähdemateriaali etsitään kirjastosta. Samalla heitä perehdytetään siihen, kuinka kirjastoa voi muutenkin käyttää apuna koulutehtävien tekemisessä. Heille kerrotaan, kuinka aineistotietokannasta voi etsiä teoksia asiasanojen avulla ja miten Arto-artikkelitietokantaa käytetään.
9-luokkalaisten kirjastokäynti liittyy kirjailijaesitelmien tekemiseen. Heille esitellään tiedonhaun tekemistä laajemmin, asiasanojen käyttöä ja tulosten rajaamista ja järjestämistä. Heidän kanssaan tutustutaan myös oman kirjaston ulkopuolisiin lähteisiin. Lisäksi heille kerrotaan kuinka verkkokirjaston avulla voi uusia omia lainojaan, tehdä varauksia ja saada sähköpostimuistutuksen tulevista eräpäivistä.
Kirjaston lasten- ja nuortenkirjastontyöhön erikoistunut informaatikko myös vinkkaa kirjoja oppilaille. Seinäjokelaisen kirjavinkkarin Marja-Leena Mäkelän sanoin ”kirjavinkkaus aidosti tehtynä on innostava, kiusaava, houkuttava, turhauttava ja tuskastuttava menetelmä. Kirjavinkkari kertoo vähän kirjan henkilöistä, tapahtumista ja sitten naps; tarina poikki.” Jos haluaa kirjavinkkarin tulevan vinkkaamaan, kannattaa ottaa yhteyttä hyvissä ajoin, ainakin noin viikkoa aikaisemmin.
Jos koulun oma kirjasto ei ole tarpeeksi kattava, kirjastosta lähetetään luokkiin pulpettikirjapaketteja luettaviksi. Paketit kootaan luokalle sopiviksi sekä määrältään että laadultaan. Luokat voivat tulla myös itse kirjastoon lainaamaan pulpettikirjoja, sopimuksen mukaan myös aamupäivisin ennen varsinaista aukioloaikaa.
Koulujen hankkiessa uutta kirjallisuutta kirjat käyvät kirjastossa luetteloitavana ja rekisteröitävänä, näin myös koulukirjastojen aineisto näkyy aineistotietokannassa. Koulukirjastojen kirjat ovat kuitenkin vain kyseisten koulujen käytössä.