Etusivu » Koulutus ja koulut » Iltapäivätoiminta

Aamu- ja iltapäivätoiminta

Hyvät Haukiputaan, Kiimingin, Oulunsalon ja Yli-Iin
vanhemmat


Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan tavoitteena on tukea lapsen kokonaisvaltaista hyvinvointia ja terveyttä sekä luoda pohja hyvälle kasvulle. Toiminnan aikana lapsi voi aikuisen ohjauksessa osallistua monipuoliseen ja
virikkeelliseen toimintaan. Aamupäiväryhmät toimivat klo 7–10 ja iltapäiväryhmät klo 11–17.

Toiminta on tarkoitettu 1. ja 2. vuosiluokan oppilaille sekä muiden vuosiluokkien oppilaille, joilla on erityisen tuen päätös.
Aamu- ja iltapäiväryhmät toimivat kouluilla, nuorisotiloilla sekä seurakuntien tiloissa.

Vuoden 2013 alusta Oulun kaupunki, Haukipudas, Kiiminki, Oulunsalo ja Yli-Ii muodostavat uuden kunnan, jonka nimi on Oulu.
Siirtymävaiheessa 1.1.2012-31.12.2012 myös nuorisotoimen palvelutoiminta on Oulun kaupungin alustalla.
Näin ollen myös aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisvastuu on Oulun kaupungin nuorisotoimella 1.1.2012 lähtien.
Aamu- ja iltapäivätoiminta on Oulussa nuorisoasiainlautakunnan alaista toimintaa.

Nuorisoasiainkeskus vastaa toiminnan koordinoinnista, lasten valinnoista ryhmiin ja toiminnan ohjaamisesta.

Hakeminen

Monikuntaliitoksen myötä hakumenettelyt aamu- ja iltapäivätoimintaan yhtenäistyvät.
Kaikissa kunnissa otetaan käyttöön yhteinen hakuaika sekä hakumenettely jo toimintakudelle 2012-2013.
Hakemus tehdään 29.2.2012 mennessä ensisijaisesti internetin kautta osoitteessa http://www.ouka.fi/nuoriso/iltapaiva .
Edellä mainitusta www-osoitteesta löytyvät ilmoittautumisohjeet ja tarkemmat tiedot toiminnasta.
Lomakkeen saa myös nuorisotoimesta os. (Taka-Lyötynkatu 4 4. krs), Oulu10-palvelupisteestä (Torikatu 10),
Kiimingin, Oulunsalon ja Yli-Iin koulutoimistoista ja vapaa-aikakeskus Jatulin palvelupisteestä.

Aamu- ja iltapäivätoiminnasta peritään kuukausimaksu.
Maksut sisältävät ohjauksen, tapaturmavakuutuksen ja toimintaan tarvittavat materiaalit sekä iltapäivätoiminnassa välipalan.
Koulujen loma-ajat, kuukausien pituus tai läsnäolopäivien lukumäärä eivät vaikuta maksun suuruuteen.

Määräaikaan mennessä saapuneiden hakemusten perusteella päätetään seuraavan lukuvuoden aamu- ja iltapäivätoimintaryhmät.
Huoltajille lähetetään tieto valintapäätöksistä postitse.

 

Ystävällisin terveisin,
Koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan yhteistyöryhmä

Lisätietoja:
palvelupäällikkö Eija Salo p. 044 703 8204,
suunnittelija Jaana Valtanen p. 044703 8230
sähköposti:etunimi.sukunimi (at)ouka.fi

 

Lisätietoja

Koulujen rehtorit tai
Aamu- ja iltapäivätoiminnan koordinaattori Arja Jokirinta, p. 5203318

Aamu- ja Iltapäivätoiminnan vastuuohjaajat:
Päivi Tiermas (Kirkonkylän koulu) p. 044-4973014
Heidi Alatalo (Pitkäkankaan koulu) p. 044 - 4973068
Leena Leino (Salonpään koulu) p. 050-3887 004

Iltapäivätoiminnan kausisuunnitelma / Kevät 2012